Avainasemassa tämänpäivän työelämässäni on tasapaino. Ihminen käyttää työelämäänsä yli puolet päivästään, joten työn on mielestäni oltava mielekästä. Elämässä kun ei ole kyse määränpäästä, vaan matkasta – kuten tavataan sanoa.

Polkuni alkoi tietenkin jo lapsuudesta, vanhempieni ja isovanhempieni yrittäjyyden myötä. Harrastin koodaamista kotikoneellani, vaikka tuolloin ei vielä nettiä ollut saatavilla, myöhemmin löysin Photoshopin, josta tuli elämänkumppanini. Urani aukesi 18-vuotiaana, päästyäni onnenkantamoisella oppisopimukselle vaasalaiseen mainostoimistoon. Reilun viiden vuoden ajan tein graafista suunnittelua pienille ja suurille yrityksille. Samaisessa työpaikassa kävimme työnantajani kanssa valokuvauskoulutuksen, hän ensin ja minä perässä. Maahan iski taantuma, ja pieni toimistomme päätti päivänsä.

Sieluuni oli herännyt halu tehdä jotain merkittävää, halu ihmisten auttamiseen alkoi nostaa päätään. Pääsin vanhan kollegan kautta uuteen, nuoreen mainostoimistoon. Samaan aikaan hain uusiin koulutuksiin, sosionomiksi sekä Lahden Muotoiluinstituuttiin, jota mentorini, vanha työnantajani oli kehunut. Pääsin kuin pääsinkin muotsikkaan opiskelemaan ja hetken tein kahta koulua sekä etätöitä yhtä aikaa. Muotsikka antoi minulle paljon eväitä ja avarsi maailmaani. Opiskelijaelämä teollisessa muotoilussa oli monipuolista hyvässä ja pahassa. Löysin elämääni jossain vaiheessa myös uushenkisen maailmankatsomuksen, sekä mielenhyvinvoinnin aatteita ja avoimia oikeudenmukaisia arvoja. Minusta oli siis hyvää vauhtia tulossa muotoilija Suomen parhaimmasta koulusta. Muotoilijan kentästä palvelumuotoilu kiinnosti ja sitä kohti matkasin.

Elämä tarjosi kuitenkin mutkan matkaan 8/2015, tyttäreni syntyi kaksi kuukautta valmistumiseni jälkeen. Työelämä jäi kaukaiseksi haaveeksi, kun kaksi vuotta kuljettiin vauva-taapero huuruissa. En ollut aiemmin täysin ymmärtänyt miten paljon henkisiä voimavaroja pieni lapsi vie, mutta nytpä tiedän senkin. Aikansa jahkailtuani kotiäitinä, tartuin härkää sarvista ja aloitin uudet opinnot, kuultuani radiomainoksen yksityisestä koulusta. Valmistun virallisesti 3/2018, nimikkeellä ratkaisukeskeinen lyhyt terapeutti. Nyt löytyi ammatti jossa pääsen myös toteuttamaan sisäistä auttamisen paloa! Matka on ollut antoisa, olen saanut tukea ja päässyt tukemaan. Löytänyt uusia näkökulmia ja haastanut ajatusraiteita uusille kiskoille.

Monta vuotta olen metsästänyt keinoa yhdistää luovan, teknisen puoleni yhteen auttavan roolin kanssa, se alkaa nyt viimein hahmottua – joskin on vielä työn alla. Vuodenvaihteessa päätin elvyttää pitkäaikaisen ammattini rennoin mielin, egosta vapaana. Tuen omalla vapaalla tekemiselläni periaatetta miellyttävän elämän matkasta, vailla menestymisen pakkoa.

Riittää, kun on riittävän hyvä.

– Nona

Related Articles

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *